Saturday, January 4, 2020

Viimeiset runkosarjan ottelut pelattu - runkosarja päätökseen

Joulukuun 23. alkaen F2Pay-liigan joukkueet pelasivat viimeiset runkosarjan ottelut. Liigan pistetilanne toi otteluihin panoksia, kuten ennakoissa todettiin. Otteluissa ja peleissä riitti tapahtumia ja jännittäviä taisteluita. Viimeinen ottelupari saatiin pelattua tammikuun 1. päivä ja liigan joukkueiden lopullinen järjestys saatiin selvitettyä. Myös pelaajien pistepörssi eli viimeisiin otteluihin saakka. Molemmissa oli yksi poikkeus, lähes alusta saakka sekä liigan johtava joukkue ja pistepörssin kärki pysyi yhtenä ja samana.

Ottelupareja oli pelattavana neljä ja kaikki ottelut saatiin pelattua ilman suurempia ongelmia. Yksi poikkeuspäätös otteluissa tehtiin, molempien joukkueiden suostumuksella ja päätuomarin siunauksella. Monissa otteluissa mentiin kolmanteen peliin ja lopulta neljässä otteluparissa pelattiin 19 peliä. Välierät painavat päälle, ja pelattuja pelejä oli paljon, joten tiukan aikataulun vuoksi toimitus käsittelee pelatut ottelut normaalia lyhyemmin. Yksittäisten pelien käänteisiin ei tälle kertaa syvennytä tässä kirjoituksessa yhtä tarkasti kuin aiemmin.

Gold Farmers - NightClub112
Ensimmäisenä pelattu ottelupari oli Gold Farmers- ja NightClub112 -joukkueiden välillä. NightClub -joukkueella oli kaksi otteluparia eli neljä ottelua jäljellä, joten sillä oli teoreettiset mahdollisuudet päästä pudotuspeleihin voittamalla kaikki loput ottelunsa ja sen piti siis ehdottomasti saada maksimipisteet näistä kahdesta ottelusta. Gold Farmers -joukkue taisteli ylpeydestä ja kunniasta, sillä se oli ennen näitä otteluita nollassa pisteessä.

Ennen ottelua joukkueet ottivat yhteyttä päätuomariin ja pyysivät yhteisesti lupaa Farmers-joukkueelle lupaa käyttää pelaajaa ilmoitetun pelaajakokoonpanon ulkopuolelta. Päätuomari antoi luvan, sillä muuten Farmers olisi joutunut pelaamaan vajaalla. Nopealla aikataululla ottelun peleihin suostui mukaan kerrui, joka suoriutuikin hyvin otteluiden peleissä.

Molemmissa otteluissa joukkueilla oli kotikarttana Mines. Oletettavasti säännöt eivät täysin olleet selvillä joukkueille, ja joukkueet pelasivat kartalla kaikkiaan yhdeksän peliä. Tuomaristo kävi pelit läpi, ja oli selvää, että viisi ensimmäistä peliä laskettiin sääntöjen puitteissa liigassa pelatuiksi. Loput neljä peliä olivat joukkueiden keskinäisen paremmuuden selvittämistä.

Ensimmäisessä ottelussa Farmers-joukkue luotti nopeuteen ja käytti molemmissa peleissä T67-tankintuhoojia koko pelaajatriolla. NighClub luotti raskaampaan kalustoon ja käytti KV-rungon kahta mallia ja toisessa pelissä joukkueen fat_pig_sleeping otti alleen Italian P.43 -medium tankin. Ottelun ensimmäisessä pelissä Farmers eteni saaren kautta ja saikin nopeasti yhden tankin edun. Loppupeli eteni kuitenkin NightClub -joukkueen merkeissä ja lopputaistelussa lipulla T67 sai todeta olevansa aseeton KV-mallille. Ottelun johto NightClubille.

Ottelun toinen peli oli suoraviivaisempi. T67-tankit etenivät ensimmäisenä lipulle ja NightClub saapui myös paikalle. Lipun läheisyydessä käydyssä taistelussa kevyemmillä tankeilla ei ollut lähitaisteluissa mahdollisuutta ja kaikki kolme Farmers joukkueen tankia tuhottiin ilman vastamenetyksiä alle kahdessa minuutissa. Näin ensimmäisen ottelun voitto NightClub-joukkueelle.

Toisessa ottelussa pelattiin kolme peliä. Farmers vaihtoi ottelun peleihin mukaan KV-1-tankin kerruille. Ensimmäisessä pelissä Farmers eteni jälleen agressivisesti ja sai alkutaistelun jälkeen kaksi vastaan yksi edun. NightClub kuitenkin taisteli tasatilanteeseen ja lopussa raskaat joukkueiden jäljellä olevat tankit sopuisasti halasivat lipulla talon vastakkaisia puolia ja peli päättyi tasan. Toisessa pelissä Farmers otti alussa kukkulan haltuunsa, ja vastustajan yrittäessä kukkulalle sen kaksi tankkia tuhottiin nopeasti. Yksin kolmea tankkia vastaan taistellessa NightClubin tarrega_2014 rimpuili tehokkaasti eikä suostunut kohtaloonsa ja sai tuhottua kaksi tankkia. Lopulta Farmersien sevenlee tuhosi viimeisen tankin ja Farmersille ottelussa 1-0 johto. 

Kolmannessa pelissä päätaistelu käytiin myös kukkulalla. Farmers sai jälleen edun pelissä kun NightClubin VK 3001 tuhottiin ensimmäisenä. 2-1 johdossa Farmers aloitti lipun valtauksen yhdellä T67-tankilla, ja  NightClub pelaajan yrittäessä siirtyä kukkulalta lipulle, se tuhoutui taistelussa KV-1 tankin kanssa. Ottelusta kolmen pelin jälkeen 2-0 voitto Farmers joukkueelle ja otteluvoitot tasan 1-1.

Tulos tarkoitti samalla, että NightClub menetti teoreettisetkin mahdollisuudet edetä pudotuspeleihin. Farmers sai otteluista hyvän taistelun jälkeen ensimmäiset pisteensä liigassa.

Super Goats - NightClub112
NightClubin edellisen otteluparin tuloksen vuoksi tähän otteluun joukkueelle ei jäänyt panoksia. Goats oli jo varmistanut runkosarjan voiton ennen näiden otteluden taisteluita, joten molemmilla joukkueilla panokset olivat lähinnä pelaajien pistepörssin puolella.

Goatsien aloitti kotijoukkueena ensimmäisessä ottelussa ja kotikartta oli tutusti Murovanka. Ottelun ensimmäisessä pelissä molemmat joukkueet etenivät lipun läheisyyteen. Useamman minuutin kyräilyn ja kurkkimisen jälkeen kotijoukkue aloitti lipun valtauksen. Molemmilta joukkuilta tuhottiin yksi tankki ja seuranneessa jatkotaistelussa NightClub-joukkueen lipulle edenneet tankit saivat todeta Goat-joukkueen olevan maineensa veroinen. 3-1 voitto kotijoukkueelle. Toisessa pelissä Goats eteni KV-1s tankilla suoraan lipulle ja muut tukivat valtausta. Goats puolusti lipunvaltausta tehokkaasti, ensin tuhoutui vastustajan T-34 ja ajassa 7.18 viimeinenkin tankki tuhottiin.Ensimmäisestä ottelusta 3-1, 3-0 kotivoitto Goatseille.

Toisen ottelun kartaksi NighClub valitsi Himmelsdorfin. Ensimmäiseen peliin kotijoukkueen tankkikolmikossa oli kaksi medium-tankkia tukemassa KV-1s-raskasta tankkia, vierasjoukkueella oli yksi medium tankki KV-1s-tankkien kanssa. Pelissä vierasjoukkue siirtyi vartioimaan kuolemankujan pohjoista päätä. Yllättäen kotijoukkue ilmestyikin pohjoisesta näkyviin kun NightClub oli ylittänyt nopeasti kukkulan. Kotijoukkue eteni kolmen tankin rintama edullisesta asemasta, mutta Goats reagoi nopeasti tilanteeseen ja onnistui raskaammalla linjastollaan tuhoamaan kaikki NightClub -joukkueen tankit ilman omia tankin menetyksiä.

Toisessa pelissä joukkueiden suunnitelmat olivat samanlaiset kuin edellisessä pelissä, Goats vartioi alussa kuolemankujaa ja NightClub eteni jälleen kukkulan kautta selustaan. Tällä kertaa toteutus oli ovelampi ja NighClub onnistui ampumaan ensimmäiset osumat ilman vastauksia. Joukkueet asemoivat tankkejaan talojen takana uudelleen muutaman minuutin ajan, kunnes NightClub yritti edetä kaikilla tankeilla, mutta jäi ristituleen. Kaksi sekuntia vaille neljän pelatun minuutin kohdalla Nimzaki tuhosi viimeisen vastustajan tankin ja myös tästä ottelusta voitto Goatseille.

Ninzakille 5 tappoa NightClubia vastaan ja pistepörssin toinen sija
Tuloksesta huolimatta NightClub pisti hyvän taistelun pystyyn Pukkeja vastaan. Erityisesti Himmelsdorf-kartalla NightClub sai ajoittain Goats-joukkueen ahtaalle ja paremmalle toteutuksella tulos olisi voinut olla toinen.

Thumbs Up! TC - Kamil's Pizza&Kebab
Kamil's Pizza&Kebab oli toinen joukkue, jolla oli jäljellä kaksi vastustajaa. Edellisistä otteluista oli selvinnyt, että NightClub ei pääse pudotuspeleihin. Kamil's, Thumbs ja Enkelit ratkoivat näin keskenään sijat neljä, kolma ja kaksi. Kamil's oli tässä taistossa tärkeimmässä roolissa, sillä sen sen vastustajat olivat Thumbs ja Enkelit. Lähdettäessä otteluihin, Enkelit oli toinen, Thumbs kolmas ja Kamil's neljäs. Panoksena otteluihin oli kotietu ja dominoivan Goats joukkueen välttämäninen välierässä. Joukkueen joutui kohtaamaan jos jäi neljänneksi.

Ensimmäisenä Kamil's kohtasi Thumbs-joukkueen. Ensimmäiseen otteluun Thumbs lähti kotijoukkueena, ja kuten kaikissa aiemmissa kotipeleissä, tähänkin otteluun se valitsi Steppes-kartan. Ensimmäinen ottelu oli katastrofaalinen kotijoukkueelle. Ottelun kahden pelin läpikäymisen sijaan, toimitus laittaa tähän vuodettuja näytteitä joukkueen tiimiradioista pelien aikana:

1. peli Blindeye: "ai niin, eihän mulla ollutkaan tässä lamppua" (Blindeye:n T-34 räjähtää muutaman sekunnin kuluttua ajassa 7.51)
2. peli GeeMies: "meidän yhteispeli ei toimi YHTÄÄN!" (GeeMiehen Chaffee on juuri tuhoutunut ensimmäisenä tankkina ja peli päättyy pian 0-3)

Kamil's oli kärsivällisempi joukkue ensimmäisessä ottelussa ja käytti kotijoukkueen virheet hyväkseen. Ensimmäinen ottelu selvin 1-3, 0-3 numeroin vierasjoukkueelle ja Kamil's nousi pisteissä Thumbs-joukkueen ohi.
"ai niin, eihän mulla ollutkaan tässä lamppua" - Blindeye
Toiseen otteluun Kamil's kotijoukkueena valitsi kartaksi Murovankan. Thumbs-joukkueella oli linjoilla neljä pelaajaa ja joukkue teki radikaalin ratkaisun: katkera joukkueen kapteeni GeeMies siirrettiin sivuun ja tilalle tuli T67-tankintuhoojalla Gigasonic74. GeeMies oli luonut harjoitushuoneen ja pian selvisi tekninen ongelma: huoneen luoja ei voi olla peleistä pois, järjestelmä laittaa huoneen luojan väkisin peliin, ja näin Thumbs-joukkueella oli peleissä neljä pelaajaa. Tämä ongelma ratkaistiin niin, että GeeMies ajoi ottelun kaikissa peleissä suoraan järveen. Järjestelyn hyväksyivät molemmat joukkueet.

Toinen ottelu oli huomattavasti kamppailullisempi. Ensimmäisessä pelissä vierasjoukkue luotti T-67 tankkeihin mediumin seurana, kotijoukkueella oli scoutin ja mediumin seurana raskaampaa kalustoa KV-1s-tankin muodossa. Gigasonic74 vaihto peleihin tuotti heti tulosta, sillä ajassa 6.59 kotijoukkueen scout-Leopard tuhottiin ja ajassa 5.14 Thumbs siirtyi 2-0 johtoon. JagArSelli sai T-34:sella vielä tuhottua kaksi Thumbs-tankkia, mutta Gigasonic päätti pelin vierasjoukkueen eduksi ajassa 4.53. 2-3 voitto ensimmäisestä pelistä Thumbs-joukkueelle.

Toinen peli oli suoraviivaisempi. Kamil's otti lipunympärystän haltuunsa varhain ja lopulta aloitti lipun valtauksen.Vasta ajassa 6.10 Thumbs ilmestyi näkyviin ja yritti lähestyä lippua. Suunnitelma ei toiminut ja kaksi Thumbs-joukkueen tankkia tuhoutui nopeasti. Jäljellä jäänyt T67 ei yksin mahtanut kahden tankin ylivoimalle mitään ja toinen peli 3-0 Kamil's joukkueelle.

Ottelun kolmanteen peliin jäi panosta vierasjoukkueelle. Sen piti voittaa jos se halusi edes mahdollisuuden välttää neljäs sija. Siinäkin tapauksessa Kamil's-joukkueen pitäisi auttaa sitä voittamalla Enkelit kahdessa viimeisessä jäljelläolevassa ottelussa.

Kolmannessa pelissä Kamil's ajoi lipun läheisyyteen ja Kalevi123 yritti saada vihollista Leopardillaan näkyviin. Thumbs-joukkue väijytti T67-tankeilla puskista vastustajaa eikä suostunut tulemaan esiin. Blindeye:n toimi vierasjoukkueelle kärkenä ja spotterina. Viiden minuutin ajan joukkueet yrittivät löytää edullisia ampuma-asemia siinä onnistumatta. Kamil's ryhtyi lopulta valtaamaan lippua, ja käytiin lopputaistelu. Kamils's sai tuhottua ensimmäisenä vastustajan tankin ja siirtyi 1-0 johtoon, mutta oli joukkueen kaksi tankkia jäi yhden osuman päähän tuhoutumisesta. T-67-tankintuhoojat pääsivät ampumaan kahdesta suunnasta vastustajaa ja Kamil's-joukkueen etu muuttui 1-2 takaa-ajoasemaksi. Gigasonic ja Eezau pakottivat Kalevi123 taisteluun, jossa Kalevi123 sai toisen T67:tuhottua, mutta tuli itse eezaun tuhoamaksi. Jännittävästä ottelusta 2-1 voitto Thumbs-joukkueelle ja joukkueen huonosta alusta huolimatta otteluvoitot 1-1.

Thumbs onnistui pelaajavaihdon kautta parantamaan yhteispeliä, ja sisääntullut Gigasonic74 onnistuikin toisen ottelun peleissä hyvin. kolmessa pelissä 1400 vahinkoa ja neljä tankkitappoa oli hyvä suoritus. Kahdessa ottelussa Kamil's joukkueen paras pelaaja oli JagArSelli, joka teki 2500 vahinkoa ja otti 7 tappoa viidessä pelissä. Ottelun seurauksena Thumbs oli kolmantena pisteen edellä Enkeleitä ja Kamil's nousi runkosarjan toiseksi. Toisesta ottelusta sivuunsiirretyltä GeeMieheltä ei saatu kommenttia tai reaktiota tehtyyn vaihtoon.

Elviksen Enkelit - Kamil's Pizza&Kebab
Viimeinen jäljellä oleva ottelupari taisteltiin Enkelien ja Kamil's -joukkueen välillä. Kamil's oli jo selvillä vesillä neljännen sijan suhteen, sillä sen sijoitus oli jo vähintään kolmas. Enkelit sen sijaan tarvitsivat otteluista pisteitä päästäkseen edellä olevasta Thumbs-joukkueesta ohi.

Enkelit valitsivat ensimmäiseen otteluun kartaksi Himmelsdorfin. Molemmat joukkueet lähtivät ensimmäiseen peliin pelkillä raskailla tankeilla. Enkeleille ilmestyi kentälle uusia tankkeja kun hyyge ja vitun_elvis toivat peliin molemmat BDR G1 B -raskaat tankit. Vastapuolen kalevi123 ajoi tuttuun tapaan myös BDR-tankilla. Loput joukkueiden tankit olivat KV-1s:siä.

Pelissä taisteltiin alusta asti kuolemankujalla ja joukkueet sijoittautuivat sen päihin. Enkelit joutui ottamaan taistelun alussa osumia tekemättä vastavahinkoa. Joukkueet väijyivät hetken kujan päissä, kunnes JagArSelli pääsi etenemään keskusaukion läpi vastustajan selustaan ja peli ratkesi tähän manööveriin. Muutkin Kamil's pelaajat pääsivät etenemään ja peli päättyi reilun neljän minuutin jälkeen vierasjoukkueelle 3-0.

Toisessa pelissä joukkueilla oli erilaiset suunnitelmat. Enkelit suuntasi suoraan lipulle, ja Kamil's kuolemankujalle. Joukkueet saivat toisensa näkyviin vasta kolmen ja puolen pelatun minuutin kohdalla. Enkelien vitun_elvis valtasi lippua ja vastustaja saapui lipun nollaukseen yllättäen pohjoisesta. Enkelien kaksi hallissa ollutta tankkia eivät pystyneet tukemaan elvistä, ja lippua valtaava BDR tuhottiin. Kamil's ei antanut yhden tankin edun lipua sormien välistä ja myös kaksi jäljellä jäänyttä Enkelien tankkia tuhottiin. Otteluvoitto kahdessa pelissä ilman omia tankinmenetyksiä Kamil's-joukkueelle. Tuloksen myötä Kamil's varmisti runkosarjan kakkossijan.

Kamil's teki yllätysvalinnan toiseen otteluun kun sen valinta kotikartaksi oli Ghost Town. Aiemmin kartta oli nähty vain yhdessä ottelussa runkosarjassa. Kartta on sekoitus avointa maastoa ja suojaisia kaupungin katuja. Tankkivalinnat ja taktiikat ovat kartalla jääneet näkemättä ja kokematta. Toinen ottelu oli ensimmäistä tasaisempi ja molemmat joukkueet olivat kartalla epävarmoja. Joukkueet kokeilivat kartalla monia tankkeja ja erilaisia lähestysmistapoja.

Ensimmäiseen peliin molemmat joukkueet ottivat raskaita tankkeja, Enkeleillä oli lisänä T67. Vierasjoukkue eteni riskialttiisti avointa itäreunaa T67 kärjessä ja Kamil's käväisi samalla itäreunalla kaupungin kupeessa. Joukkueet olivat lähellä toisiaan, mutta  eivät saaneet toisiaan näkyviin. Kamil's jatkoi kaupunkiin ja Enkelit pysyi kartan itäreunalla. Kuuden minuutin kohdalla kotijoukkue aloitti lipun valtauksen. Taistelussa lipun ympäristössä alkuun Enkelit oli edullisemmassa asemassa ja sai hyviä osumia vastustajiin ja ensimmäinen tuhottu tankki olikin Kamil's:in. Kamil's kuitenkin sai tasoitettua tilanteen nopeasti. Joukkueet asettelivat tankkejan puolin ja toisin kunnes Enkelien T67 jäi huonossa asemassa kiinni siirtyessään parempaan paikkaa ja tuhottiin. vitun_elvis taisteli kahta tankkia vastaan ja saikin toisen tuhottua mutta Kalevi123:sen BDR:rän tulivoima oli liikaa ja 3-2 voitto kotijoukkueelle.

Ghost Town -kartan vieraus molemmilla joukkueille tuli ilmi kun seuraavaan peliin kuudesta pelaajasta neljä vaihtoi tankkia. Enkelien hyyge ja kpkyro pitivät KV-1s- T67-tankit. Kaikki muut pelaajat vaihtoivat alleen kevyempää asustetta eli kentälle rullasi neljä T-34 -tankkia. Pelissä molemmat joukkueet etenivät puoliskoillaan idästä länteen. Kamil's -joukkue rullasi kaupungin pohjoisreunaa seuraten ja koko joukkue kääntyi luottavaisesti etelään kaupungin reunalla. Ikään kuin tulevaisuuteen nähden, Enkelit nosti kaksi tankkia etelän kukkulalle ja kpkyro T67 tankilla sijoittui G1-ruudun pusikoihin silmiksi. Hyvin pian etelään suuntaava T-34 -kolmikko tuli avoimessa maastossa näkyviin Enkelien tankeille. Tulitus ja teurastus alkoi ja kolmesta tankista kaksi tuhottiin nopeasti ja Kalevi123 sai nauttia vielä muutaman kymmenen sekuntia pidempään kolmen tankin tulituksesta kunnes hupi loppui tankin tuhoutuessa. Enkelit tasoittivat alle kahden ja puolen minuutin pelissä  3-0 voitolla ottelun yhteen yhteen.

Kamil's-joukkuen T-34 tankit etenevät tuhoa kohti
Kolmanteen peliin joukkueet vaihtoivat takaisin raskaisiin tankkeihin. Joukkueet etenivät identtisesti ensimmäisen pelin suunnitelmilla, mutta tällä kertaa idän avoimella kentällä etenevä Enkelit tuli näkyviin ja T67 tuhottiin muutamalla laukauksella minuutin pelin jälkeen. Kamil's ei ryhtynyt jahtaamaan kentällä olevia tankkeja vaan suoraviivaisesti siirtyi koko joukkueella valtaamaan lippua. Enkelit oli pakotettu myös lipulle ja taistelussa kolmen tankin ylivoima ratkaisi 3-0 voiton Kamil's -joukkueelle ajassa 6.40. Näin 2-1 voitto kotijoukkueelle ottelusta ja kahdella otteluvoitolla kuusi pistettä.

Enkelit sai yhden pisteen otteluista yhdellä pelivoitolla ja joukkue pääsi tasoihin pisteissä Thumbs-joukkueen kanssa. Mutta, Thumbs-joukkueella oli yksi otteluvoitto enemmän, joten se ratkaisi vertailussa joukkueelle kolmossijan ja pudotuspelivastustajaksi tuli Kamil's -joukkue. Enkelit jäi runkosarjan neljänneksi ja pääsee kohtaamaan runkosarjan voittajan välierissä. Toimitus sai nyhdettyä Enkelien kapteenilta vitun_elvikseltä kommentin pian ottelun jälkeen koskien tulevaa vastustajaa: "onhan ne kovia, mutta ei me olla vielä luovutettu". Nopean kommentin jälkeen hikinen kapteeni poistui kiireisenä tankkitalliin muun joukkueen seuraan korjaamaan taisteluvälineitä.

Kierroksen kahdessa otteluparissa oli kokeilussa fanikatsomo, jonka kautta otteluiden pelejä pääsi seuraamaan livenä. Katsomossa eläydyttiin täysille peleihin ja katsojat huokailivat ja hurrasivat pelaajien suorituksille. Toimituksen haastattelema eräs katsoja kertoi erityisesti Kamil's - Enkelit ottelun toisen pelin olleen jännittävä, jopa surullinen, sillä pelin katsojat tietysti näkivät kaukaa mitä tulee tapahtumaan kun Kamil's -joukkueen T-34 trio etenee pahaa-aavistamatta etelään kohti vastustajan odottavia tykkejä. Toinen katsoja valitti, että peliareenan tarjoama olut oli lämmintä ja hotdogeissa oli liian vähän mausteita. Toimituksen tekemän nopean gallupin mukaan katsojat kertoivat, että yleisesti ottaen peliareenan hinnasto oli liian kallis verrattuna tarjonnan laatuun.