Vielä ennen pelien analyysia, toimitus kertoo muutamasta tärkeästä sääntömuutoksesta liigaan. Kierroksella yhdessä ottelussa pelataan aina kaksi peliä, ei enempää eikä vähempää. Tällä kaudella vain voitoista saa pisteitä. Otteluvoittoa ei siis tällä kaudella ole, eikä siitä saatua lisäpistettä. Kauden lopussa lasketaan pisteet, eli pelivoitot, ja neljä eniten pisteitä kerännyttä etenee pudotuspeleihin. Kaksi joukkuetta jää pudotuspelien ulkopuolelle. Lisäksi ottelussa vierasjoukkueella on oikeus kieltää yksi kartta, ja molemmilla joukkeilla on oikeus kieltää ottelun kahdesta pelistä yksi tankki.
Ottelu oli paikallistaistelu, sillä molemmat joukkueet olivat PETO-klaanista, joten tuntemus oli molemminpuolista. Liigan ennakkoarviossa Tunarisanomat oli asettanut Trio PETO -joukkueen edelle, ja lopputulos tuki artikkelin arviota. Kotijoukkueen eli Huuhaan karttavalinta oli tuttu Murovanka. Seuraavassa käydään ottelun kaksi peliä läpi.
Pelissä kotijoukkue valitsi suunnaksi keskustan koko tiimillä, aikamuksena kaartaa vasemmalle lipulle johtavaan aukkoon. Vierasjoukkueen suunta oli idän puolella kukkulan kupeessa eteneminen lippua kohti. PETO-joukkueen Bruce_fi oli ensimmäisenä lipulla, muu joukkue takana lähellä. Samaan aikaan Huuhaa kaarsi jo lännen suunnan aukosta ja taistelukosketus syntyi heti. Kauden ensimmäisen laukauksen sai ampua tulokasjoukkueen nuori lupaus Celydith, tähtäys oli tarkkaa, ja ensimmäinen laukaus oli heti osuma.
Trio PETO, asettui suojaisempiiin asemiin ja Huuhaa tähtäili aukon suuaukolta. Laukauksia ammuttiin puolin ja toisin, ja molemmat joukkueet ottivat vahinkoa. Huuhaan siirtyessa aukon toiselle reunalle, joukkue otti vahinkoa, ja pian PETO oli jo 1500 osumapisteen johdossa. Kyttäily jatkui, laukauksia ammuttiin, kauden ensimmäisen tapon otti KV2:sen tarkalla laukauksella kotijoukkueen kapteeni Pirtza. Uhrina oli jo heti alussa osumaa vastaanottanut Bruce_fi, VK 3001 P siis talliin. Muutaman sekunnin päästä PETO-joukkueen kapteeni karmakone kuitenkin kuittasi ja poisti pelistä Huuhaan KV2:sen.
Vierasjoukkueen jatkaessa lipun valtausta, ja 1000 osumapisteen etu tukena, Huuhaa siirtyi rohkeasti lippua kohti.Kotijoukkueen KV1s otti pari osumaa, joukkueen molemmilla tankeilla osumapisteet olivat vähissä, joten Trio PETO otti aloitteen käsiinsä ja syöksyi eteenpäin. Ensin tuhoutui KV1s ja pian perään myös kotijoukkueen VK 3601. Ensimmäisen pelin voitto vierasjoukkueelle. Peli oli suhteellisen nopea, aikaa kului 2min 21s.
![]() |
| Huuhaa pelasi lupaavasti ensimmäiset liigapelit |
Tällä kertaa molemmat joukkueet suuntasivat suoraan lippua kohti kukkulan perinteiseltä itäpuolelta. Kotijoukkueen icyeagle oli Bassotto:lla ovela ja jäi kauemmaksi kukkulan päälle. Trio PETO-joukkueen VK 3601 siirtyi nopeasti lipulle ja vaihtoi laukauksia KV1s:sän kanssa. Peli muuttui varovaiseksi tarkkailuksi ja joukkueet asettelivat tankkeja huolellisesti rakennusten takana lippukellon juostessa hitaasti. Joukkueet ampuivat muutamia laukauksia ilman vahinkoa, Celydith sai ottaa KV1s:llä useamman laukauksen vastaan, mutta tarkka sidescrape jätti laukaukset panssareihin ja teloihin. Muiden kurkkiessa ja ampuillessa lipun lähellä, kotijoukkueen Bassotto siirtyi rauhassa lännen käytävän aukolle puskien taakse etsimään laukaisupaikkaa. Paikka löytyikin ja vierasjoukkueen VK 3001 P sai ottaa osuman lipulla vastaan. Yllättävästä suunnasta tullut laukaus pakotti VK:n siirtymään suojaisempaan asemaan, ja Bassotton toinen laukaus ei tehnyt vahinkoa.
Taistelu kiihtyi ja laukauksia ammuttiin kumpaankin suuntaan. Trio PETO-joukkueen osumapiste-etu ensin väheni ja lopulta etu vaihtui kotijoukkueelle Näytti, että kotijoukkueella oli selvästi parempi asema ja voiton avaimet käsissä. Kotijoukkueelta tippui kuitenkin Bassotto, ja tilanne oli 2v3. Huolimatta vähistä osumapisteistä, vierasjoukkue osoitti sisunsa ja kun KV2 ampui laukauksensa ohi, VK otti aloitteen käsiinsä ja kävi tiputtamassa sen. 1v3 tilanteessa KV1s-tankin huono alakoro tuli ongelmaksi ja karmakone pääsi VK:lla tiputtamaan myös vastustajan viimeisen tankin.
Tulos 0-2, vain yksi tankki tuhottuna, rutinoituneempi Trio PETO otti kaksi pistettä. Lukemista huolimatta, ottelu oli numeroitaan tiukempi, ja toisessa pelissä Huuhaalla oli analyysiosaston mukaan selkeä etu. Vierasjoukkueen Karmakone otti ottelussa eniten tappoja eli kolme. Tulokasjoukkueen riveistä toimitukseen teki vaikutuksen Celydith, ennakkoluuloton ja tarkka pelaaminen toi kotijoukkueen parhaan pelaajan palkinnon suurimmalla vahingolla. Ehkä hermostuneisuus ja ensimmäisten pelien paine hiukan vaikutti kotijoukkueen suoritukseen, mutta toimitus piti näkemästään ja odottaa tulokasjoukkueen avaavan pistetilin pian.
Tunari-liigan 3. kauden ensimmäinen ottelu sai erikoisaseman tässä artikkelissa, sillä se avasi kauden ja se käsiteltiin siksi pidemmin. Loput ottelut toimitus käsittelee hiukan lyhyemmin.
Joukkueet eivät saaneet toisiaan näkyviin ja noin puolentoista minuutin pelin jälkeen Goats lähti hakemaan vastustajaa eteläpäädystä. VK:t kiersivät rauhallisesti keskustorin kautta, M6 -tankin pitäessä asemaa hallissa. Kotijoukkue piti pystyssä eteläpäädyssä linnoitusta. JuNu:n valo syttyi noin 3 minuutin kohdalla ja Goats sai varmistuksen vastustajan asemasta.
Goats sai rauhassa hakea hyviä asetelmia tankeilleen, ajoittain ne olivat täysin erillään toisistaan. Mutta, vaaraa ei ollut sillä PMMT lueskeli keskittyneesti rautatie-aikatauluja ja nautti eväitä eteläpäädyssä. Monen minuutin kaupunkireippailun jälkeen Goats tankit olivat vastustajan vieressä ja molemmat joukkueet havaitsivat toisensa. PMMT:nkin oli pakko heittää eväsleivät ja juna-aikataulut roskiin ja ryhtyä toimiin. Hetken kyttäilyn ja kurkkimisen jälkeen Jackowasko ampui vastustajaan ensimmäisen osuman ja taistelu alkoi. Hiukan väärässä kohtaa kotijoukkueen toinen KV1s päätti lähteä kiertämään ratapihaa pitkin vastustajan selustaan, mutta Goats oli tarkkana ja haistoi välittömästi 3v2 tilanteen. Goats otti osumaa, mutta ensin tuhottiin JuNu, ja pian myös KV1s. Kiertämään lähtenyt KV1s perääntyi suojaisempaan asemaan, mutta Goats juoksi perään ja se tuhottiin ajassa 3.37. 0-3 voitto Goatsille.
Huuhaa pelasi lupaavasti ensimmäiset liigapelit
2. peli
Toinen peliin puolet pysyivät saman, ja Goats piti tankit samoina. PMMT sen sijaan vaihtoi kaikki tankit, nyt Himmelsdofriin mateli kaksi O-I -tankkia ja Gigasonic74 alla oli M6. Kokenut Goats haistoi mahdollisuuden ja ryntäsi keskustorille, hitaasti etenevän PMMT:n päästessä etelässä kirkolle, O-I:t ottivat heti osumaa ennen kuin peliä oli pelattu minuutti. Suojaan kiirehtivän Jackowaskon tarkka laukaus liikkeestä osui rng:n avustuksella vastustajaan, mutta ilman läpäisyä. O-I:t pääsivät suojaan, mutta Goats ryntäys toi sille yli 800 pisteen edun. M6 ja O-I olivat erillään toisistaan, O-I:t kirkon kupeessa, mutta M6 piti kadun kulmalla vastustajaan kurissa. Goats mietti hetken vaihtoehtojaan, ja yritti saada kahdella tankilla Gigasonic74:n M6 tankin satimeen. Gigasonic74 oli osoitti erittäin hyvää taktista tilannetajua, ja luisteli oikea-aikaisesti tilanteesta suojiin ratapihalle. Goats ei ottanut riskiä ryntäämällä perään.
Goats keräili hetken itseään ja PMMT rakensi jälleen ratapihan eteläpäätyyn linnoituksen. Usemman minuutin suunnittelun ja liikuttelun jälkeen Goats aloitti lipunvaltauksen ja kotijoukkueen oli yritettävä nollata lippua. Goats oli hyvissä asemissa suojaamassa valtausta, ja kotijoukkue otti osumia ja vierailla oli ylivoimainen osumapiste-etu. Goats tiputti toisen O-I:n ja siirtyi kohti vastustajaa päättämään peliä 3v2 tilanteessa. Kaikki kotijoukkueen tankit oli tuhottu ajassa 2.42. Myös toisesta pelistä 0-3 voitto tuplamestarille.
Mestari Goats kaivoi kärsivällisesti ja väkisin vastustajat asemistaan, ja aloitti kauden odotetusti. PMMT sai kokemusta ja oppia peleistä, kotijoukkueen nuori urho Aapsku teki PMMT-joukkueesta eniten vahinkoa.
Laukauksia vaihdettiin alkuun tasaisesti, Kamil'ssin pitäessä pientä osumapiste-etua. Kamil's haki aktiivisesti 3v2 tilannetta, mutta falconsubin M6 taustalta pystyi tukemaan joukkuetovereitaan. Kiihkeässä taistelussa Kamil's sai tuhottua ensimmäisenä tankin, mutta menetti perään VK:n. T-150 tankit ampuivat useamman laukauksen VK:n panssareihin ja pieni osumapiste-etu vaihtui toiseen suuntaan.
Tilanne rauhoittui kyttäilyksi, kunnes falcosub eteni M6-tankilla katua pitkin vastustajan kylkeen. kalevi123 oli aavistanut liikkeen, mutta 1v1 päättyi Kamil's pelaajan tappioon. GeeMies syöksyi toisen VK:n perään torille ja yritti muuttaa 1v2 tilannetta 1v1-tilanteeksi, mutta laukaus ja osuma oneshot- VK:n passareihin ratkaisi pelin kotijoukkueelle wojsyn lopetti Kamil's -joukkueen tuskat tuhoamalla T-150:n ajassa 6.58.
Kamil's VK sai näkyviin vastustajan M6:sen sen siirtyessä myös lipulle, ja VK:n laukaus löysi tiensä perillä. Kamil's asetteli hiukan kiireellä tankkeja, kun kolme vastustajaa valtasi lippua. Joukkue jäi hiukan housut kintuissa kiinni asettelusta, kun Kamil's VK lähti kiertämään pohjoisesta. Tällä välin PolFi tunnisti tilanteen ja hyökkäsi koko joukkueella T-150 -tankkien päälle, 3v2 tilanteessa GeeMiehen tankki tuhottiin. Kaitsu82 ehti paikalle apuun, ja kalevi123 pääsi tuhoamaan vastustajan tankin. Osumapiste-etu olikin yllättäen Kamil's joukkueella. Täys-hp Kamil's VK haki aktiivisesti tappoa lowhp tankista, mutta ammukset jäivät panssareihin ja piste-etu kääntyi PolFi:lle. Tiukassa taistelussa PolFi oli tarkempi. T-150 jäi tuleen, ja PolFI ei tehnyt virheitä 2v1 tilanteessa. 6.50 kellossa ja wojsyn otti VK:sta ottelun viidennen tapponsa. Piste PolFi-joukkueelle.
Molemmat pelit olivat tiukkoja, ja etu vaihteli molemmin puolin. Näytti siltä, että lopputulos olisi voinut olla myös toisin päin. Tulokasjoukkue PolFi osoitti arviot vääriksi, taitoa löytyy. PolFi oli aktiivisempi, sillä toki oli nopeampi lineup. Kamil's hävisi, mutta sillä oli paikkansa, ehkä pelit ratkesivat osittain rng:n vuoksi, ja osittain pieneen hätiköintiin tilanteissa. Molemmat pelasivat hyvin, ja muiden joukkueiden täytyy valmistautua hyvin voittaakseen kummankaan joukkueen. Kamil's voi olla huoletta, esitys oli hyvä tappiosta huolimatta.
Näin pelattiin Tunari-liigan runkosarjan ensimmäinen kierros, kaikki kolme ottelua päättyivät kahden pisteen voittoon. Voittajat olivat Trio PETO, Super Goats ja PolFi. Kamil's, PMMT ja Huuhaa jäävät odottamaan pistetilin avaamista. Toisella kierroksella vastakkain ovat:
Tunarisanomat ja sanomien analyysiosasto käsittelee tietysti nuo ottelut ja raportoi peleistä.
