Wednesday, November 5, 2025

Tunari-liigan kausi 3 käynnistyi Forssassa – avajaisissa nähtiin yllätysesiintyjä

Forssan torilla vietettiin keskiviikkona Tunari-liigan kolmannen kauden avajaisia. Päivä sisälsi joukkueiden tapaamisia, fanitapahtumia ja pieniä kilpailuja, ja illan päätteeksi lavalle ilmestynyt yllätysesiintyjä sai yleisön ällistymään.

Keskiviikkona 29.10. 2025 Forssa sai kunnian toimia Tunari-liigan 3. kauden avajaisnäyttämönä. Viikkoa ennen, Forssaan rullasi kymmenittäin rekkoja, ja torille rakennettiin iso, komea lava ja torin reunat täytettiin tankeilla. Viikon rakentelun jälkeen oli itse Tunari-liigan 3. kauden avajaisten vuoro. Päivä oli täytetty erilaisilla tapahtumilla ennen illan avajaisia. Yleisö pääsi keskustelemaan joukkueiden kanssa, ja pelaajien tankkeihin pääsi tutustumaan. Torilla oli päivän aikana pieniä kisoja, ruokatelttoja, ja muuta pientä tapahtumaa. Ihmisiä vierailu tuhansittain tutustumassa joukkueisiin ja tankkeihin, ja syömässä hyvää ruokaa.

Keskiviikoksi oli sovittu kauden ensimmäiset pelit, ja vastakkain olivat Huuhaa Juha Mieto Presidentiksi - Trio Peto, paikallisottelu, sillä molemmat joukkueet ovat PETO-klaanista. Ennen varsinaista avajaistapahtumaa pidettiin kansainvälinen lehdistötilaisuus, jossa paikalla lavalla oli liigan puuhamies GeeMies, ja molemmat illan ottelun joukkueet. 

Paikalle ympäri maailmaa saapunut lehdistö uteli joukkueilta tunnelmia. Molemmat joukkueet olivat valmiita illan koitokseen ja kauden avaukseen. Uusi tulokasjoukkue Huuhaa kertoi olevansa innokas, ja hiukan jopa hermostunut liigaan liittymisestä. Myös GeeMiehelle esitettiin kysymyksiä liigasta ja tulevasta kaudesta, ja pääorganisaattori kaiken olevan valmista kauden avaukseen. "Saimme myös lopulta liigalle oman tunnuskappaleen, ja se löytyy liigan sivuilta. 'Engines of Fire' on kunnon hard rock revitystä ja on erään lahjakkaan uuden muusikon tekemä. Tunarisanomien toimittajan udellessa kappaleen tekijää, vastaus oli lyhyt. "se selviää pian.".

Kysymykseen miksi tänä vuonna avajaistapahtuma suoritettiin isolla lavalla, ja miksi lavalla on runsaasti isoja kaiuttimia ja selvästi ison bändin soittimet, GeeMies vastasi "Sekin selviää hetken kuluttua, nyt siirrytään illan päätapahtumaan". Näin päättyi lehdistötilaisuus ja lava tyhjennettiin pelaajista ja lehdistöstä, ja kaikki siirtyivät kymmentuhatpäisen  yleisön joukkoon.

Ilta alkoi jo pimenemään. GeeMies jäi lavalle, jossa taustalla teknikot virittelivät soittimia. Savua alkoi virrata savukoneista lavalle ja isot värikkäät valonheittimet aloittivat shown. Pienen odottelun jälkeen, yleisön ihmetys alkoi jo pikku hiljaa muuttua innostukseksi. Teknikoiden poistuttua lavalta GeeMies piti mikkiin lyhyen puheen, jossa kiitteli kaikkia liigan järjestelyyn osallistuneita, joukkueita ja yleisöä ja toivotti kaikki tervetulleeksi avajaisiin. Yllättäen lavan valot sammuivat ja koko tori pimeni. Kuultiin vain GeeMiehen huutava ääni: "Ja nyt illan esitykseen: TERVETULOA FORSSAAN AC/DC JA AGNES YOUNGER! THE STAGE IS YOURS!!! PLAY US "ENGINES OF FIRE!!". Hiljentyneen ja AC/DC:n läsnäolosta hölmistyneen yleisön pyörivät päät kertoivat epäuskosta. 

Lyhyen tauon jälkeen lava valot räjähtivät kirkkaiksi. Lavan reunojen pyrotekniikka räjähdysten saattamana ja lavan valot valaisivat taivaan ja torin. Savun seasta lavalle juoksi todellakin koko AC/DC ja vahvarakenteinen ja tummahiuksinen nainen rock-vaatteissa. Hiukan väsyneen näköiset AC/DC ja, toimittajan olettama, Agnes Younger asettuivat paikalleen lavalla. Pian, lyhyen soittimien testin jälkeen, huutavan yleisön huudon päälle nousi ensin Angus Youngin hard rock riffi, johon liittyi, studioversiota matalempi, tumma naisen rock ääni, "Engines of Fire" -kappaleen ensitahdit täyttivät Forssa torin. 


Agnes Younger ja AC/DC esittävät "Engines of Fire"

Esitetyt kappaleet linkissä:

Yleisö huusi kappaleen edetessä ja jopa toimittaja innostui hetkeksi jammaan kappaleen tahdissa. 

"Engines of Fire" kappaleen jälkeen Agnes Younger ja AC/DC soittivat huutavalle yleisölle vielä toisen kappaleen, "All In", yhtä lailla innostavan hard rock - funk sekoituksen. Kappaleen päättyessä Agnesin toivotukseen "Now go shoot some tanks!" ja musiikin loputtua lavalle hyppäsi myös GeeMies: "Julistan Tunari-liigan kolmannen kauden avatuksi! Pelaajat, siirtykää tankkeihin!". Värikkäät ilotulitteet nousivat korkealle taivaalle savun sekaan, ja räjähtivät valaisten Forssan. Yleisön huuto raikui ympäri Forssan ja pelaajat juoksivat tankkeihinsa.

Oli siis lopulta pääasian eli pelien aika, ja pelit käsitellään erikseen seuraavassa artikkelissa.

Tämän artikkelin toimittaja oli avajaisiin tyytyväinen, kausi sai mielenkiintoisen alun, oheistapahtumaa oli paljon, ja live-esitykset olivat erittäin energisiä ja nostivat avajaisten tunnelman kattoon.

Avajaiset jättivät hiukan hölmistyneen toimittajan kuitenkin hyvin uteliaaksi: kuka on Agnes Younger, ja miten ihmeessä AC/DC on saatu pieneen suomalaiseen kaupunkiin esiintymään? Ehkä jonain päivänä kysymykset saavat vastaukset.