Jos oli ensimmäinen välierä Goats-joukkueen ja Trio Peto -joukkueen välillä tiukka taistelu, toinen välierä tarjosi jännitystä ehkä tuplasti. Polfi nosti runkosarjasta tasoaan huimasti, ja työnsi Kamil's joukkueen ottelun alussa kuilun partaalle. Ottelussa käytettiin lopulta kuusi karttaa, eli pelattiin yksi jatkokartta, ja se toi ratkaisun puolentoista tunnin otteluun.
Ennakkoarvioissa toimitus enteili rakenne vastaan kaaos -asetelmaa, ja näin kävikin, mutta joukkueiden vahvuudet vaihtoivat paikkaa. Polfi heilutti lippua rakenteen puolesta avoimilla kartoilla, ja Kamil's oli vahva kaoottisissa kaupunkitaisteluissa. Toimitus oli myös antanut ennakkosuosikin aseman Kamil's joukkueelle, mutta Polfi joukkue unohti varmaankin lukea analyysin, sillä kahden ensimmäisen pelin jälkeen Polfi näytti pyörittävän vastustajasta perinteisiä puolalaisia lihapullia. Kamil's repi itsensä kuitenkin kuilun partaalta eikä päätynyt uuniin paistettavaksi.
Katsomoissa ympäri maailman pelit varmasti kävivät hermojen päälle, ja vedonlyöjät repivät lappujaan, mutta kummankaan joukkueen pelaajien hermoihin pelit eivät näyttäneet vaikuttavan. 3-2 voitolla Kamil's Pizza & Kebab eteni loppuotteluun ja Polfi kohtaa pronssiottelussa Trio Peto-joukkueen.
Siirrytään tarkastelemaan ottelun pelien tapahtumia.
1. Siegfried Line 1-3
Kamil's sai paremman runkosarjasijoituksen vuoksi valita ensimmäisenä aloituspuolen, ja se välitsi pohjoislähdön. Tankkikieltojen jälkeen Kamil's tankit olivat M6, ja kaksi VK 3601 H:ta, Polfi:n tankilinjasto oli kaksi M6:sta ja VK 3601 H. Kamil's pelasi peliä lipun kautta, ja sijoitti yhden raskaan suoraan lippua valtaamaan ja kaksi vartioon lähelle. Polfi aloitti väijyllä kaupungin kentän puolen reunalla, ja kun lippukello alkoi soimaan, se lähti pienen mietinnän jälkeen etenemään varovaisesti lippua kohti.
Polfi haki hetken lipulle kulmaa, ja joukkueen lähestyessä lippua vastustajan M6 tuli näkyviin vartiossa kukkulalla. Laukaustenvaihto oli edullisempi Polfi-joukkueelle. Pian Polfi-joukkueen kapteeni pääsi nollaamaan kellon kun lipulla oleva Kamil's raskaan perä vilahti näkyviin riemukaaren takaa. Sama toistui hetken kuluttaa uudestaan toisesta kulmasta ja Polfi oli hankkinut jo lähes tuhannen pisteen osumapiste-edun. Kamil's lähti ryhmittämään kahta raskasta uudelleen, ja myös Polfi ryhmitteli tankkejaan uudelleen. Peliä oli jäljellä 4.24 kun Polfi hyökkäsi osumapiste-edun turvin lippua kohti, ja samaan aikaan kaksi Kamil's raskasta oli sivussa tekemässä rotaatiota. Lippua valtaava Kamil's -raskas tuhoutui, ja Polfi viimeisteli kaksi jäljelle jäänyttä Kamil's raskasta kaupungin kirkolla kellojen soidessa aikaa 2.47. Ansaittu 1-0 Polfi-joukkueelle.
Alku oli Polfi-joukkueelle loistava, se oli näytti olevansa heti valmis taisteluun ja oli laukauksissaan tarkka, ja viimeistelyssä tehokas. Sen sijaan, Kamil's ampui pelissä paljon ohi, ja sen pelaaminen oli huolimatonta.
2. Red Shire 0-3
Polfi valitsi pohjoislähdön karttaan. Molempien joukkueiden linjasto oli T37 ja kaksi M6-raskasta. Joukkueet taktiikat olivat standardit, kevyet keskelle valottamaan ja raskaat kukkulan päätyihin puolillaan. Polfi:n pelinvetäjä wojsyn sai jo puolen puolen minuutin kohdalla Kamil's-joukkueen varomattomasti liikkuneet raskaat näkyviin, ja muutaman laukauksen sisään. Wojsyn valotuspuskan vaihto toi lisää etua, kun pelinvetäjä pääsi ampumaan myös Kamil's kevyttä. Reilun minuutin pelin jälkeen Polfi:lla oli jo yli 700 pisteen osumapiste-etu.
Huonon alun jälkeen, Kamil's peli muuttui erittäin varovaiseksi. Polfi:n pelinvetejä kävi vuodattamassa lisää Kamil's verta keskeltä ja siirtyi takaisin toiseen laitaan, jossa Kamil's kevyt tuli huonoon aikaan valoihin, ja Polfi:n M6 laukaus kukkulalta poisti kevyen talliin. 3 v 2 tilanne ja yli 1200 HP:n etu Polfi:lle.
Kamil's teki vielä puskun pohjoiseen keskuskukkulan länsipuolta Polfi:n raskaiden kylkeen, ja kaitsu82 onnistui tuhoamaan toisen raskaista. 2v1 oli liikaa, ja viimeinen Kamil's tankki tuhoutui kuuden minuutin kohdalla.
Polfi:n pelintekijä wojsyn piti koko vastustajan tiimin kurissa ja vuodatti tarkoilla pistoilla öljyt Kamil's tankeista ulos. Kamil's -joukkueen tilanne muuttui huonosta katastrofaaliseksi, ennakkosuosikkina otteluun lähtenyt joukkue oli 0-2 takamatkalla kahden pelin jälkeen.
Pelin jälkeen, 0-2 tilanteessa, Kamil's -joukkueen kaitsu82:sen tankin nähtiin ajavan Forssan jäähallin varikolle parkkiin ja pelaaja poistui hiukan huonovointisen näköisenä pukuhuoneiseen katsomon silmien edessä. Katsomossa kohistiin ja äänen taso vain nousi kun joukkueen varapelaaja JagArSelli ilmestyi pukuhuoneesta ja hyppäsi tankkiin ja kaasutti Kamil's -joukkueen aloituspäätyyn Himmelsdorf kartalla. Kamil's siis vaihtoi pelaajaa kahden pelin jälkeen. Toimitus on yrittänyt udella pelien jälkeen syytä vaihtoon, mutta jopa salainen syväkurkku on pitänyt suunsa tiukasti kiinni.
3. Himmelsdorf 3-2
Vaihdon jälkeen pelejä jatkettiin kaupunkikartalla, vuorossa oli Himmelsdorf. Kamil's valitsi puoleksi pohjoislähdön. Molemmille tiimeille kelpasi VK 3001 P, joten niitä nähtiin kartalla kuusi. Kamil's -joukkueella oli jälleen lippu mielessä, ja Polfi asettui alkuun kuolemankujalle väijyyn.
Reilun minuuttin pelin jälkeen lippukello alkoi juoksemaan Kamil's:in nimissä. Polfi reagoi heti, ja joukkue lähti etsimään sopivaa kulmaa lipulle. Polfi ilmestyi ajassa 7.19 Kamil's -joukkeen silmiin Polfi:n ylittäessä keskustoria. Molemmat joukkueet kuikkivat hetken talojen nurkilla, laukauksia ammuttiin, mutta vain yksi löysi kohteensä Polfi:n tankissa.
![]() |
| Kamil's otti ottelun ensimäisen voiton Himmelsdorf kartalla |
Lopulta Polfi aloitti puskun pohjoispuolelta lippua kahdella tankilla. Tiukassa lähitaistelussa molemmilta tuhoutui yhdet tankit, pian Polfi pääsi hetkeksi 2v1 tilanteeseen, mutta Kamil's-joukkueen Geemies pääsi kuittaamaan tilanteeksi 1v1. Kamil's-VK:lla oli selvä hp-etu, joten Polfi:n cajgero yritti karkuun. Geemies ja Polfi-pelaaja leikkivät Himmelsdofrin kaduilla hetken hippaa. Lopulta duo kohtasi keskustorin reunalla, Polfi:n cajgero yritti vielä puhua järkeä Kamil's pelajaalle, mutta turhaan, ja Polfi-tankki tuhottiin.
Hiukan helpotusta tuonut 3-2 voitto Kamil's-joukkueelle. Kahdessa ensimmäisessä pelissä huolimattomasti ampuneen Geemiehen hermot yllättäen pitivät ratkaisutilanteessa, ja ammukset löysivät tiensä oikeisiin tankkeihin. Polfi-joukkueella kuitenkin edelleen ottelupallo.
4. Studzianski 3-1
Näin jälkikäteen toimitus jäi pohtimaan, että ottelun lopputuloksen kannalta tämä peli saattoi olla käännekohta. Polfi oli pelissä mielenkiintoisen valinnan edessä: se oli johdolla 2-1 ja kolme karttaa jäljellä, hidastaako joukkue peliä ja pelaa puolustusvoittoisesti, vai jatkaako aktiivisesti? Puolustaminen pakottaisi Kamil's-joukkueen ottamaan riskejä, ja tasapeli olisi vain Polfi:lle eduksi. Itse puskemalla epävarman tiedon perusteella, se ottaisi riskin. Polfi:n valinta oli toki kunnioitettava, se päätti itse puskea vastustajan asemiin, mutta se saattoi olla ottelun käännekohta.
Polfi-joukkue valitsi aloituspuoleksi pohjoisen. VK 3001 P:tä ei tässäkään pelissä kielletty, joten kentällä nähtiin niitä jälleen kuusi. Kamil's asettui lipun rakennusten suojiin länteen, silmät yhdellä tankilla kentällä ja Polfi asemoi itsensä rakennusten itäpuolelle. Joukkueet saivat toisensa näkyviin, ja vaihtoivat muutamia laukauksia ilman vahinkoa. Kyttäilyä jatkui muutaman minuutin ajan.
Kello oli juossut kaksi ja puoli minuuttia, kun Polfi teki päätöksen puskea rakennusten kentän puolelta. Joukkueen kolme tankkia eteni rakennusten reunaa rivissä wojsyn kärjessä. Polfi pääsi yllättävän lähelle ennen kuin tuli näkyviin, ja Kamil's kiirehti asemiin ottamaan puskua vastaan. Ratkaiseva taistelu alkoi, ja Kamil's pääsi osumapistejohtoon heti alussa. Polfi pääsi eristämään yhden Kamil's tankin, mutta ensimmäinen tuhottu VK oli Polfi-joukkueen. Polfi sai lopulta tuhottua eristetyn Kamil's tankin, mutta heti perään tippui Polfi VK, näin 2v1 tilanne Kamil's joukkueelle. Geemies ja cajgero toistivat edellisen pelin takaa-ajon, vain osat vaihtuivat: Geemies juoksi sankarillisesti karkuun vähillä osumapisteillään ja cajgero yritti saada kiinni. Mutta, Kamil's joukkueella oli myös toinen pelaaja jäljellä, ja joukkue ei tässä tilanteessa enää erehtynyt. 600 osumapisteen etu oli liikaa, ja Kamil's -joukkueen kapteeni kalevi123 tuhosi viimeisen Polfi-tankin ja tasoitti ottelun ajassa 6.03.
Kamil's nousi kuilun partaalta tasatilanteeseen, ja tavallaan koko ottelu alkoi uudestaan, yksi voitto riittäisi finaalipaikkaan.
4. Ensk Region 0-0 (tasan)
Näytti siltä, että molemmat joukkueet olivat kovien taisteluiden ja paineiden vuoksi pienen hengähdytauon tarpeessa. Ensk Region on kaikille joukkeille hiukan vieras, ja tarjoaa monien analyysien mukaan lähinnä riskejä aloitteelliselle pelitavalle.
Kentällä nähtiin tällä kertaa viisi VK 3001 P -tankkia ja Polfi-joukkueella yksi M6. Pohjoisen lähdön valinnut Polfi suuntasi aloituksesta etelään, käyttäen ratapihan itäreunan rakennuksia suojana. Kamil's rakensi linnakkeen kartan luoteiseen nurkkaan, ja pysyi näissä asemissa vartiossa käytännössä koko pelin ajan.
Polfi saapui vastustajan puolelle puolentoista minuutin pelin jälkeen, ja yritti saada vastustajaa näkyviin. Joukkue varmasti huomasi, että Kamil's ampui laukauksia suurinpiirtein kohti, mutta niiden tarkoitus oli vain tuhoja aitoja ja avata näkölinjoja. Polfi pysähtyi asemiin, ja pohdiskeli hetken aikaa vaihtoehtoja. Joukkueen pelinjohtaja wojsyn kävi varovasti kokeilemassa hiukan edempänä jäätä, ja tuli Kamil's joukkueen Geemiehelle näkyviin kun peliä oli pelattu vajaa kolme minuuttia. Tällä kertaa Polfi päätti olla puskematta, ja se palasi takaisin päin rakennusten suojiin omalle karttapuolelle.
Tämän enempää ei pelissä tapahtunut. Katsomossa huokailtiin hiukan pettyneenä kellon juostessa nollaa kohti, ja erityisesti Kamil's -joukkue sai kritiikkiä. Mutta, ainakin baarit olivat tyytyväisiä, sillä tuoppeja täytettiin vähintään tuplasti tämän pelin aikana.
Kello kävi loppuun, ja peli päättyi tasapeliin. Pelin ainoat laukaukset ammuttiin aitoihin, ja taistelukosketusta ei syntynyt.
Viiden pelin jälkeen tilanne 2-2, ja siirryttiin arpomaan ensimmäistä jatkokarttaa jäljelle jääneistä kartoista, jotka olivat West Field ja Murovanka. Virallinen valvoja heitti kolikkoa, ja kartaksi osui Murovanka. Toisella kolikonheitolla arvottiin kotijoukkue, arpaonni suosi Kamil's joukkuetta. Näin päästiin aloittamaan jatkokartta. Vielä muistutukseksi lukijoille, yksi voitto riitti finaalipaikkaan.
Murovanka 3-1
Kamil's valitsi eteläpuolen ja tankit olivat kolme M6-raskasta. Polfi:lla oli kaksi M6-raskasta ja silminä T37, jonka puikoissa jälleen wojsyn.
Kamil's pelasi samalla suunnitelmalla kuin runkosarjan voittopelissä Goats-joukkuetta vastaan. Kamil's raskaat siirtyivät eteläkukkulan tuntumaan, ja yksi raskaista jäi kukkulan kärkeen silmiksi. Polfi-joukkueen raskaat tankit ottivat asemat pohjoiskukkulan kärjestä, ja T37 lähti hakemaan keskeltä rakennusten seasta valoja.
T37 eteni syvemmälle Kamils-puolelle ja wojsyn oli selvästi katsonut Super Goats - Kamil's pelin, T37 eteni varovaisemmin kuin Goats T37. Polfi-tankki saikin valotettu vastustajan tankin, ja Kamil's tankki otti vastustajan raskaalta osumaa.
T37 vaihtoi keskustaan ja yritti saada siitä valoja paremmin. Kamil's joukkue piti samoja asemia edelleen. T37 ei löytänyt hyvää kulmaa ja siirtyi kokeilemaan valottamista länsireunasta ja sen jälkeen T37 siirtyi jälleen takaisin etelään. Kamil's ampui sokkolaukauksia samaan suuntaan, sillä oli selvästi huoli Polfi:n T37 sijainnista, ja joukkue pysyi sisukkaasti samoissa asemissa.
Peliä oli pelattu kuusi minuuttia, ja wojsyn siirtyi eteläisen kukkulan kupeeseen. Se saikin Kamil's tankkeja näkyviin, mutta laukauksia ei ammuttu. Ajassa 2.30 Polfi-joukkueen raskaat lähtivät etenemään kukkuloiden itäpuolta vihollista kohti. Kamil's pyöritteli tankkejaan kukkulan takana epävarman oloisesti, tietämättä vastustajan suunnitelmasta. Yksi Kamil's M6 kurkkasi eteläkukkulan itäpuolelle, ja Polfi pusku paljastui. Ottelun viimeinen taistelu alkoi, ja heti alkuun Kamil's otti osumapiste-edun tarkemmalla ampumisella. Hiukan ennen kuin pelin viimeinen minuutti alkoi, ensimmäinen Polfi M6 tuhoutui ja pian perään toinenkin. Liukas Polfi T37 pääsi tuhoamaan yhden Kamil's tankin. Tilanne oli kuitenkin vaikea 2v1, ja T37 yritti karkuun taikametsään kellon käydessä viimeistä minuuttia. Kamil's ampui muutamia laukauksia ohi, mutta ajassa 0.31 Kamil's:ien JagArSelli laukaus osui, ja päätti tiukan välierän Kamil's -joukkueelle.
Erinomaisen sarjan pelannut wojsyn oli Polfi-joukkueen ykköstykki neljällä tapolla. Kamil's joukkueen kärjessä oli Geemies viidellä tapolla.
Ottelun pelit olivat ehkä kauden jännittävimpiä, ja joukkueet olivat tasaisia. Jos Polfi olisi voittanut, myös se tulos olisi ollut oikeutettu. On vaikea sanoa, kumpi joukkue oli parempi. Polfi oli aktiivisempi koko ottelun ajan, ja voi sanoa että se pelasi paremmin ainakin kahdessa ensimmäisessä pelissä. Ja vaikka Kamil's oli alkuun huolimaton, joukkue ei pelannu huonosti . Mihin ottelu sitten ratkesi? Toimitus ehdottaa, että suurin syy oli voi olla pelitavassa. Usein riskin ottajaa rankaistaan, ja peleissä Polfi oli aktiivisempi ja otti riskejä tekemällä puskuja, ja Kamil's joukkueen puolustavampi pelitapa rankaisi riskeistä.
Lopputulos oli kuitenkin Kamil's voitto. Kamil's kohtaa finaalissa sunnuntaina Super Goats -joukkueen ja Polfi pelaa pronssipelissä Trio Peto -joukkuetta vastaan lauantaina. Tunarisanomat raportoi kauden huipentumasta ensi viikolla.
