Alkuun lyhyt tilannepäivitys Tunarisanomien statuksesta. Epävakaan maailmantalouden ja maailmanpolitiikan vuoksi, Tunariliigan omistajataho, tuntematon miljardööri, päätti noin kaksi kuukautta sitten lomauttaa ilman ennakkovaroitusta koko Tunarisanomien toimituksen määrittelemättömäksi ajaksi. Tuo tauko kesti siis lähes kaksi kuukautta, mutta Tunarisanomien päätoimittajan jatkuva omistajatahon painostus tuotti lopulta tulosta. Tämän artikkelin toimittaja voi nyt ilokseen todeta, että Tunarisanomien toimitus palaa pakkolomalta raportoimaan Tunariliigan kahdesta viimeisestä kierroksesta ja pudotuspeleistä. Tuntematon omistaja ei taipunut päästämään koko toimitusta töihin, mutta Tunariliigan lopun raportointi suoritetaan neljän toimittajan ja yhden analyysisosaston jäsenen kanssa.
Siirrytään suoraan asiaan. Tunariliigaa on nyt pelattu kahdeksan kierrosta (+ yksi rästipeli), ja toimitus käy liigatilanteen lyhyesti läpi. Liigataulukko näyttää seuraavalta:
Kaksi kierrosta on jäljellä, ja Super Goats on varmistanut 15 pisteellä runkosarjan voiton, lähin joukkue Kamil's on jo viisi pistettä jäljessä eikä edes matemaattisesti pysty saavuttamaan Goats-joukkuetta. Sijat kaksi, kolme ja neljä ovat vielä auki. Kamil's on siis toisena 10 pisteellä, Trio Peto on kolmantena pisteen perässä, ja Polfi siitä pisteen perässä kahdeksalla pisteellä neljäntenä. Nämä kolme joukkuetta ovat kahden pisteen sisällä, ja lopullinen joukkueiden runkosarjan sijoitus ratkeaa kahdella viimeisellä kierroksella. Polfi on hyvin lähellä pudotuspelipaikkaa, mutta se ei ole vielä täysin varma.
Viidentenä olevalla Huuhaalla on rästipelin vuoksi jäljellä kolme ottelua, eli kuusi peliä, ja näin kuusi pistettä on vielä saatavilla. Sillä on tällä hetkellä kolme pistettä ja se on viisi pistettä jäljessä neljännestä sijasta ja Polfi-joukkueesta. Jos Polfi-joukkue ei saa yhtään voittoa neljästä jäljellä olevasta pelistä ja Huuhaa voittaa jokaisen kuudesta jäljellä olevasta pelistä, Huuhaa nousee yhdeksään pisteesen ja sijoittuu neljänneksi, ja nousee pudotuspeleihin. Tehtävä ei ole mahdoton, mutta erittäin vaikea. Joukkueet pelaavat yhdeksännen kierroksen toisiaan vastaan, ja tuossa ottelussa Polfi-joukkueella on mahdollisuus varmistaa pudotuspelipaikka. Joukkueiden välisessä ottelussa on siis panosta.
Kuudentena olevalla PMMT-joukkueella on myös yksi rästiottelu (Huuhaata vastaan). Yhdellä pisteellä se kaksi pistettä jäljessä edellä olevaa Huuhaa-joukkuetta. Jos se onnistuu nipistämään enemmän kuin kaksi pistettä jäljellä olevista peleistä, sillä on vielä mahdollisuus kirkastaa sijoitustaan liigassa.
Pelattavaa ja panosta loppukauden peleihin riittää vielä. Goats on varmistanut runkosarjan voiton ja kotiedun pudotuspeleihin, mutta sijoista kaksi, kolme ja neljä vielä taistellaan, ja näin myös kotiedusta. Huuhaalla on pienet mahdollisuudet nousta pudotuspeleihin, ja kuudentena oleva PMMT yrittää nipistää lisää voittoja yksittäisen voiton seuraksi.
Alla jäljellä olevat ottelut, pudotuspelit alkavat alkuperäisten suunnitelmien mukaan viikolla neljä:
